Taidetta

Samalla käynnillä SuviDesignissa voi tutustua myös Purnun nykytaidenäyttelyyn, Kuvataiteen Kesätoriin sekä kahden nykytanssiryhmän esityksiin.

Purnun 50-vuotisjuhlanäyttelyn teema on ”Loistava aika”. Näyttely ajankohtien merkityksestä. Esillä on teoksia alkuperäiseltä Purnu-ryhmältä ja kesänäyttelyä varten rakennettuja teoksia nykytaiteilijoilta. Tutustu Purnuun tästä.

Kuvataiteen Kesätorilla voi ostaa taidetta suoraan taiteilijoilta itseltään. Lue lisää Kuvataiteen Kesätorista tästä.


Tänä vuonna SuviDesignissa esitetään tanssi-installaatio Hiljaiset tanssit sunnuntaina klo 11-18. Installaation tanssijat valitsevat vuorotellen itsellensä noin tunnin verran musiikkia, laittavat kuulokkeet korviin, sulkevat silmänsä ja antautuvat musiikin ja tanssin vietäväksi.

 

 

 


 

Lisäksi viime vuosien tapaan tanssiryhmä Liik-KUVAT esittävät improvisoitua nykytanssia elävän musiikin säestyksellä.