Puheenvuoroja muotoilusta – Heli Kauhanen

Heli Kauhasen puheenvuoro sunnuntaina klo 13.

Heli Kauhanen on toiminut korualalla moninaisissa tehtävissä: yrittäjänä, opettajana, muotoilun ja korutaiteen läänintaiteilijana, sekä myös teollisuuden palveluksessa muotoilijana. Tällä hetkellä hän toimii läänintaiteilijatyön lisäksi Kalevala Korun freelance-muotoilijana. Heli Kauhanen on tullut tunnetuksi myös ”Suomen tasavallan jalokivet” -kaulakorun suunnittelijana. Koru on tarkoitettu istuvan presidentin tai hänen puolisonsa käytettäväksi ja ensimmäisenä korun kantajana toimi Rva Jenni Haukio.

Suomen Tasavallan Jalokivet.
Design Heli Kauhanen 2017
Lahjoitus Presidentti instituutiolle.

 

 

 

 

 

 

 

 

Taiteen edistämiskeskuksen korutaiteen läänintaiteilijana Heli Kauhasen tehtävänä on edistää korualaa mm. kokoamalla verkostoja, luomalla rakenteita ja nostamalla korualaa esille. Puheenvuorossaan hän kertoo omasta työskentelystään ja “Suomen tasavallan jalokivet” -korun synnystä. Lisäksi hän kertoo myös yleisesti korutaiteesta ja -muotoilusta sekä alan koulutuksesta.

 

 

 

 

 

 

Heli Kauhanen, TM, muotoilija

Korutaiteen läänintaiteilija, Taiteen edistämiskeskus